Saila K. kertoo omasta kokemuksestaan Sylissä
Erosin lapsen isästä raskauden alkumetreillä. Eron myötä päätin tulla kotiseudulleni Espooseen synnyttämään ja olemaan ensimmäiset kuukaudet vauvan kanssa. Ajatus sairaalassa synnyttämisestä ei tuntunut omalta, kun taas ajatus synnytyksestä vanhempieni kotona tuntui liian intiimiltä. Vahva intuitio veti kuitenkin kotisynnytyksen suuntaan. Löysin SynnytysSylin netistä ja olin Piiaan yhteydessä. Sovimme puhelinajan ja pian luotiin Whatsapp ryhmä synnytystiimille, johon lisäksemme kuului kaksi valitsemaani kätilöä.
Tapasimme myös Sylissä ennen synnytystä. Tuntui super hyvältä tutustua etukäteen ja jakaa tuntemuksia jo raskausmatkalta.
Kun synnytys vihdoin käynnistyi rv 39+3, Piia ilmoitti laittavansa Sylin valmiiksi ja toivotti tervetulleeksi milloin vain.
Piia on ihana ja lämmin Sylin ”henki”, emäntä, ovella vastassa ja varmistamassa että kaikki on mukavasti – synnyttäjän toiveet huomioon ottaen. Sylistä löytyi kaikki tarvittava mitä synnytyksessä kaipasin. Tila on todella kotoisa, eikä liian suuri – Syli kuvastaa sitä oikein hyvin.
Kävin saunassa ja nautin jalkakylvystä. Sain lepäillä itsekseni ja seurassa kun sitä kaipasin. Piian kanssa on todella helppo jutella ja jakaa tuntemuksia ja oli ihanaa vastaanottaa hänen hoivansa. Kun supistukset voimistuivat ja synnytys eteni, Piia oli alusta loppuun asti läsnä ja tukena. Koin Piian, kätilöiden ja lapsen isän läsnäollessa saavani tilaa kuulostella ja seurata omaa oloani, kaikki tukivat synnytyksen luonnollista etenemistä.
Pieni prinsessa syntyi aamuvarhaisella rv 39+4 ammeeseen. Jäimme vauvan ja lapsen isän kanssa vielä seuraavan päivän iltapäivään asti Syliin. Oli ihanaa vain olla siinä kuplassa.
Vaikka synnytys oli erittäin intensiivinen kokemus, koen että se on varmasti merkittävin elämässäni. En olisi toivonut minkään menevän toisin. Kiitollinen olen siitä että kehoni ja vauvani hoitivat homman ”oppikirjan mukaan”, mutta haluan korostaa, että Sylissä synnyttämisellä ja ihanan tiimin läsnäololla ja avustuksella oli todella suuri merkitys kokemuksessa. Suosittelen Syliä kaikille jotka haluavat luonnollisen vaihtoehdon sairaalasynnytykselle. Jos ikinä synnytän uudestaan ja asun edelleen toisessa päässä Suomea, on hyvin todennäköistä, että haluan palata Piian ja SynnytysSylin välittävään huomaan synnyttämään 💛 Kiitos kiitos kiitos!!! 💛
Leean syntymä SynnytysSylissä <3
Lauantaina oli supistanut säännöllisesti aamusta asti. Pientä ja kevyttä, mutta säännöllistä supistusta jotka yöllä alkoivat tuntumaan todenteolla. Illalla ennen nukkumaanmenoa olin jo varautunut tulevaan ja laittanut pieneen harsoon laventelin eteeristä öljyä jonka avulla oli helppoa ottaa supistuksia vastaan. Yöllä nousin ylös ja jatkoin supistusten vastaanottamista pallolla. Laitoin Piialle ja Kätilöille viestiä, että nyt on kyllä tosi kyseessä.
Aamulla imetin vielä 2 vuotiasta esikoista ja kerrottiin, että pikkusisko on nyt tulossa ja kaikki on hyvin, vaikka äitiä se vähän sattuukin. Nukuttiin vielä hetki ja annettiin esikoiselle aamupalaa ennen lähtöä Syliin. Ajomatkalla käytin ääntä ottaessa supistuksia vastaan ja esikoinen lähinnä nauroi äänille joita päästin, hän oli erittäin hyvällä tuulella.
Syliin päästyä, laitettiin heti amme valmiiksi, kuunneltiin musiikkia ja otin supistuksia vastaan. Juteltiin vähän niitä näitä. Kätilö Emmi saapui paikalle ja hetken päästä kuunneltiin muutaman kerran sydänääniä, että vauvalla on kaikki hyvin. Vedet menivät heti kuuntelun jälkeen ja kaipasin heti ammeeseen takaisin.
Melkein heti, kun pääsin altaaseen, alkoikin jo ponnistuttaa. Keho teki kaiken työn puolestani, Emmi auttoi äänen kanssa joka meinasi välillä nousta kivusta, Piia painoi akupisteitä alaselästä, puoliso kuvasi. Ponnistusvaihe oli lyhyt ja helppo. Nostin vauvan syliini vedestä. Siinä hän oli, pieni, täydellinen ja ihan kinan peitossa.
Silja K. synnytti Sylissä esikoisensa:
”Synnytin esikoiseni SynnytysSylissä vuonna 2019. Piian työ Sylin emäntänä: omistautuminen raskaana olevien tukemiselle tarjoamalla kotisynnytyksen omaisen ympäristön, teki SynnytysSylistä parhaan mahdollisen paikan esikoiseni tuomiselle maailmaan lempeästi ja rakkaudella. Piian ammattitaito doulana, lempeä ja rohkaiseva tuki, sekä se, miten sydämestään hän tekee työtään, tuki minua todella paljon ensisynnyttäjänä. Synnytys oli omalta kohdaltani nopea: kätilö ehti juuri ja juuri paikalle ennen lapseni syntymää. Piia huomioi tarpeitani synnytyksen jälkeen ravinnosta siihen, jos vauvan hoitoon liittyen heräsi jotain kysyttävää. Voin suositella lämpimästi jos suunnittelet synnytystä kodin kaltaiseen ympäristöön!”